Kalimera Kreikka. Chalki.

ÖVÄRLDEN FASTLANDET INFÖR RESAN UNDER RESAN ÖLUFFA
OM GREKLAND FORUM E-GUIDER BOKA HOTELL SÖK

Chalki Kreikka

Chalki på svenska.

Chalki (kirjoitetaan myös Halki) sijaitsee Dodekanesian saariryhmässä Rodoksen ja Tiloksen välissä. Se on karuimpia saaria missä olen käynyt. Vedenpuute on kouraantuntuva, kaikki juomavesi tuodaan Rodokselta laivalla kerran viikossa. Korkeasesongin aikana ei ole epätavallista että vesi loppuu, mutta onneksi saarta ympäröivä vesi ei sentään lopu. Pesusieniä sen sijaan, ei enää ole.

Chalki oli aikoinaan yksi Kreikan viidestä tärkeästä pesusienisaarista, muut olivat Kalymnos, Lipsi, Symi ja Hydra. Kun pesusieniä ei enää saatu, suuri osa saaren asukkaista muutti Floridaan. Enimmillään täällä asui noin 3000 henkeä, tänään asukkaita on vain runsas 400.

 

Emborio. Chalki. Kreikka.

Emborio. Chalki.

 

Kuinka matkustaa sinne

Lento Rodokselle ja sieltä laivalla joko Rodoksen kaupungista tai Skala Kamirousta, joka sijaitsee Rodoksen kaupungista 50 km etelään. Chalkilla on laivayhteys myös Karpathoksen, Kretan ja Ateenan satamakaupungin Pireuksen kanssa.

Liikkuminen paikan päällä

Minibussi ajaa Emborion ja Agio Ioanniksen luostarin väliä. Bussi pysähtyy matkan varrella, muun muassa Pondamos-rannalla ja asuttamattoman Chorion kylän alapuolella. Auto- tai mopovuokraamoa ei ole.

 

Emborio. Chalki. Kreikka.

Emborio. Chalki.




Kylät

Mikäli olet käynyt Gialoksessa Symillä, valtaa sinut tuttu tunne ja hymyilet nähdessäsi pittoreskin Emborion, joka on Chalkin ainoa kylä. Emborio sijaitsee aivan kuten Gialos hevosenkengän muotoisessa poukamassa, jota ympäröi kauniit pastellinväriset talot. Jotkut ovat restauroituja, toiset sen tarpeessa. Satamakatu (suljettu liikenteeltä paitsi laivojen saapuessa) on kylän keskipiste, täällä sijaitsee suurin osan kylän tavernoista, kahviloista ja kaupoista.

Illat ovat mukavia, kauniit talot peilaavat vedessä ja viihtyisät tavernat ovat lievästi sanottuna houkuttelevia. Satamakadun kaukaisemmassa päässä on kellotorni, jonka ovat lahjoittaneet Tarpon Springsiin Floridaan muuttaneet asukkaat. Emboriosta Chorioon kulkevan tien nimi on muuten Tarpon Springs Boulevard.

 

Emborio. Chalki. Kreikka.

Emborio. Chalki.

 

Uiminen & rannat

Rantoja on harvassa, eivätkä ne ole erityisen hyviä. Pondamos, joka on 10 minuutin kävelymatkan päässä Emboriosta, on saaren ainoa hiekkaranta. Täällä on taverna ja aurinkotuoleja ja päivänvarjoja vuokrattavana.

 

Pondamos beach. Chalki. Kreikka.

Pondamos beach.

 

Ftenagia on pikkuriikkinen mukulakiviranta heti Emborion eteläpuolella. Ranta ei ole kummoinen, mutta turkoosinvärinen vesi on erittäin houkuttelevaa. Täälläkin on taverna. Kania beach Emborion pohjoispuolella on toinen mukulakiviranta jonne kävelee noin 25 minuutissa. Tavernaa ei ole.

 

Ftenagia beach. Chalki. Kreikka.

Ftenagia beach.

 

Nähtävyydet

Chalkin muinainen pääkaupunki Chorio sijaitsee noin 35 minuutin kävelymatkan päässä Emboriosta. Kylä on ollut asumaton aikaisesta 1800-luvusta lähtien, useimmat talot ovat raunioina, vain muutama on restauroitu. Chorion yläpuolella on vaikuttavan keskiaikaisen linnoituksen jäännökset (Kastro), josta on hieno näköala. Kastrolle käveleminen kestää 10-15 minuuttia. Toinen nähtävyys on Agio Ioanniksen luostari, joka sijaitsee Chalkin länsiosassa. Tänne pääsee bussilla tai jalkaisin, vaellus kestää noin 2 tuntia.

 

Chorio. Chalki. Kreikka.

Chorio.

 

Majoitus

Melkein kaikki huoneet ovat chartermatkailijoiden käytössä, joten omatoimisesti voi olla vaikea löytää majoitusta. On parempi varata etukäteen. Mikäli saapuu ilman huonevarausta, voi kysellä saaren matkatoimistoista.

Etsi hotelleja kohteesta Chalki »

Kääntäjä: Anne Störling

 

Kreikka suomeksi »






HEM

OM KALIMERA

STÖD KALIMERA

COOKIES

SÖK

E-GUIDER

BOKA HOTELL

ENGLISH

© 1997-2024 Janne Eklund/Kalimera