Kalimera Grekland Antikythira.

ÖVÄRLDEN FASTLANDET INFÖR RESAN UNDER RESAN ÖLUFFA
OM GREKLAND FORUM E-GUIDER BOKA HOTELL SÖK

Antikythera Kreikka

Antikythera på svenska.

Antikythera on sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan Kreikan pienimpiä saaria. Ympärivuotisia asukkaita on vain 45 henkeä. Kesäkaudella ihmisiä on enemmän, mutta Antikythera ei erityisesti olla tunnettu siitä että se vetäisi puoleensa turisteja. Pikemminkin päinvastoin. Tunnen vain kaksi henkilöä jotka ovat käyneet täällä. Saari on useimmille melko tuntematon. Hyvä ystäväni joka asuu Rodoksella tapaa sanoa "jos ei ole käynyt Antikytheralla, ei ole käynyt Kreikassa". Itse olen käynyt 65 kreikkalaisella saarella, mutta hänen mukaansa en ole käynyt Kreikassa. En siis ole käynyt Antikytheralla. : Edes ylhäällä oleva kuva ei ole Antikytheralta, vaan eräältä toiselta pieneltä saarelta, nimittäin Agathonissilta.

 

Antikythera. Kreikka.

Antikythera.

 

Meille tavalliselle kuolevaisille Antikythera on siis melko tuntematon saari. Mutta Kreikan antiikin historian tuntevalle saari on tuttu. Tästä voidaan kiittää pesusienten sukeltajaa joka vuonna 1900 löysi rahtilaivan hylyn merenpohjasta Antikytheran lähistöltä. Hylystä löytyi nuorta miestä esittävä patsas joka sai nimen Antikythera Ephebe. Patsas sijaitsee nykyisin Ateenan Arkeologisessa museossa. Hylystä löytyi myös laite jota kutsutaan nimellä Antikytheran mekanismi. Aluksi ei ymmärretty mihin sitä oli käytetty. Myöhemmissä tutkimuksissa se osoittautui laitteeksi jolla mitataan astronomisia asemia. Oletetaan että se on kehitetty joskus vuosien 150 ja 100 e.Kr. välillä. Myös tämä laite sijaitsee Ateenassa Arkeologisessa museossa.

Kuinka matkustaa sinne

Lento Ateenan ja jatko laivalla Pireuksesta. Laivayhteys on myös Kythiraan ja Kreetan Kissamoksen kanssa.

Kääntäjä: Anne Störling

 

Kreikka suomeksi »






HEM

OM KALIMERA

STÖD KALIMERA

COOKIES

SÖK

E-GUIDER

BOKA HOTELL

ENGLISH

© 1997-2024 Janne Eklund/Kalimera